Logomo ja Viking Linen uusin alus Viking Grace käynnistävät yhteistyön. Ideana on yhdistää kaksi Turun alueen tunnettua elämysosaajaa: ne alkavat tarjota kokousasiakkaille palvelupaketteja, joissa Logomon ja Gracen parhaat palvelut yhdistetään toimivaksi ja helpoksi kokonaisuudeksi.

Yhteistyön myötä kokousasiakkaat voivat saapua Logomoon esimerkiksi junalla, kokoustaa ja nauttia talon palveluista päivän ajan ja jatkaa illalla junalla satamaan. Palvelupaketti jatkuu Viking Gracen vuorokauden risteilyllä, joka sisältää merimatkan, kokouspalvelut ja -ruokailut sekä laivan viihde- ja ostospalvelut. Kun laiva palaa satamaan, asiakkaat voivat hypätä junaan ja palata kotiinsa kahta elämystä rikkaampana.

-Hyvät ideat täydentävät toisiaan ja luovat uutta. Etsimme jatkuvasti omien alojensa huippuja, joiden kanssa yhteistyössä syntyy uudenlaisia palveluja. Siksi yhteistyö Viking Gracen kanssa kuulosti meistä alusta lähtien kiinnostavalta, Logomon myyntijohtaja Maarit Hurme kertoo.

Laaja asiakaskunta tuo hyvän pohjan

Logomon kävijämäärä oli vuonna 2014 yli 300 000, ja Turku–Långnäs–Tukholma-reittiä runsas kaksi vuotta kulkenut Grace on ylittänyt kahden miljoonan matkustajan rajan. Molempien laaja asiakaskunta antaa yhteistyölle erinomaiset edellytykset.

-Meillä on erityisesti pääkaupunkiseudulta ja Tampereen alueelta kokousryhmiä, jotka haluaisivat kokoustaa useamman päivän ja mahdollisesti jo ennen laivaan astumista. Yhteistyöpaketin voi ostaa myös ilman kuljetuksia, ja palveluita voidaan helposti muokata asiakkaan tarpeiden mukaan. Uskomme, että tämä voi olla myös turkulaisille yrityksille kiinnostava tuote, Viking Linen aluepäällikkö Riikka Suurkaulio kertoo.

Asiasanat: 
Kaupunginosa/Alue: