Turussa torstaina 13.11.2014 vietetyt valtakunnalliset Ahtisaari-päivät kasvattivat osallistujien tietoa rauhanvälityksestä konkreettisella tavalla. Rauhantyö ja sovittelu muodostuivat osaksi koululaisten ja aikuisten arkipäivää.

Turussa torstaina 13.11.2014 vietetyt valtakunnalliset Ahtisaari-päivät kasvattivat osallistujien tietoa rauhanvälityksestä konkreettisella tavalla. Rauhantyö ja sovittelu muodostuivat osaksi koululaisten ja aikuisten arkipäivää. Nobel-palkittu presidentti Martti Ahtisaari tapasi opiskelijoita ja keskusteli rauhankysymyksistä heidän kanssaan. Lisäksi Ahtisaari-päivien sovinnon lähettiläät jalkautuivat turkulaisiin kouluihin kertomaan rauhasta, rauhanvälityksestä ja sovinnon tekemisestä.

Ahtisaari vieraili oppilaitoksissa rauhanaatteen tiimoilta

Rauha herättää eri-ikäisissä ja eri taustaisissa ihmisissä erilaisia ajatuksia. Arkeologinkadun päivähoitoyksikön Vanamoiden ryhmän viisivuotiaiden mielestä rauha on sitä, että ei riko toisen tietokonetta tai tablettia, tai suttaa värityskirjaa. Joku ajattelee, että rauha on sodan poissaoloa, jonkun mielestä se ilmenee suvaitsevaisuutena erilaisuutta kohtaan. Turussa Ahtisaari-päivien aikana vuonna 2014 rauhanaate ilmeni mitä moninaisimmilla tavoilla.

Torstaina juhlapäivän aamuna presidentti Ahtisaari vieraili Turun ammatti-instituutin Aninkaisten koulutalossa, jossa hän tutustui eri ammattialoihin ja opiskelijoihin. Presidentti pääsi maistamaan leipuri-kondiittoreiden kehittelemää mansikkaista Ahtisaari-leivosta. Martti Ahtisaari oli otettu nimikkoleivoksestaan, joka oli tehty hänen makumieltymystensä mukaan.

Aninkaisten koulutalolta presidentti Ahtisaari siirtyi Puolalan yläkouluun ja Puolalanmäen lukioon. Hän sai värikkään juhlavastaanoton koululaisten heilutellessa eri maiden lippuja. Koululaisten ja opiskelijoiden musiikki- ja tanssiesitysten välissä presidentti piti tervehdyspuheen ja vastasi opiskelijoiden tiukkoihin kysymyksiin. Opiskelijat halusivat muun muassa tietää, mitkä ovat rauhanvälittäjän tärkeimmät luonteenpiirteet ja mikä on ollut Ahtisaaren merkittävin rauhanneuvotteluprosessi.

Päivän juhlallisuudet jatkuivat Turun kaupungintalolla, jossa presidentti tapasi kaupunginhallituksen puheenjohtajan Lasse Lindholmin ja apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen. Ahtisaari allekirjoitti vieraskirjaan terveisensä, ja Lindholm esitteli kaupungintalon historiaa. Tilaisuudessa keskusteltiin sovittelun merkityksestä ja Turun kaupungin kansainvälisistä suhteista.

Iltapäivän Sovittelijajuhlassa Vanhalla Raatihuoneella presidentti Ahtisaari palkitsi sovinnon kyyhkyillä sovittelutyössä ansioituneet oppilaat Sofia Männyn Lausteen alakoulusta ja Eino Korhosen Raunistulan koulusta. Sovittelijaoppilailla oli hyvin samanlaiset näkemykset siitä, miten sovittelijan pitää toimia ja millainen hänen pitää olla. Palkittujen koululaisten mukaan sovittelijaoppilaan pitäisi olla kiltti, ystävällinen ja auttavainen. Ristiriitatilanteista selvitään rauhallisesti puhumalla ja löytämällä kompromisseja. Sovittelijaoppilas pyrkii rakentamaan rauhaa kahden oppilaan välille.

Ahtisaari-päivät näkyivät lisäksi taiteena ja työpajoina

Turkulaiset koulut ja päiväkodit olivat valmistautuneet pitkin syksyä 13.11.2014 vietettyihin Ahtisaari-päiviin. Lapset ja oppilaat olivat tehneet videoita rauhasta ja sovittelusta. Presidentti palkitsi videokilpailun satoa Sovittelijajuhlassa. Kilpailun pääpalkinnon sai Wäinö Aaltosen koulun Koulukiusattu-video. Kunniamaininnalla palkittiin Arkeologinkadun päiväkoti, jonka lapset olivat ohjaajansa avustuksella lähettäneet kilpailuun useita oivaltavia minielokuvia.

Ahtisaari-päivien kunniaksi päiväkodeissa järjestettiin taidenäyttelyitä. Lapset olivat tehneet käsitöitä, kuvataidetta ja saviteoksia, joissa oli ilmaistu rauhaa monin tavoin. Lasten teokset esiteltiin pääkirjaston lastenosasto Saagassa sekä Hirvensalon ja Maarian lähikirjastoissa viikoilla 45–46.

Päivää ennen varsinaista juhlapäivää eli keskiviikkona 12.11.2014 koululaiset rakensivat rauhanmerkin pääkirjaston sisäpihalle. Tapahtumassa oli mukana 300 oppilasta Puolalan ja Cygnaeuksen kouluista. Myöhemmin samainen rauhanmerkki rakennettiin uudestaan Puolalan ja Cygnaeuksen koulujen yhteiselle pihalle.

Varsinaisena juhlapäivänä presidentti Ahtisaaren konfliktiratkaisujärjestön CMI:n (Crisis Management Initiative ry) ja ulkoasiainministeriön sovinnon lähettiläät jalkautuivat turkulaisiin kouluihin keskustelemaan opiskelijoiden kanssa sovittelusta ja konfliktinratkaisusta. Lisäksi Turun kouluissa lounastettiin Ahtisaari-päivien tunnelmissa. Ruokapalvelu Arkea oli suunnitellut presidentti Ahtisaaren Namibian vuosien innoittamana päivän koululounaaksi uunikanaa ja vihannescurrya namibialaiseen tapaan.

Päivän juhlallisuudet päätti Turun yliopistossa kaikille avoin yleisötilaisuus aiheella ”Lapsista vastuullisia aikuisia – miten se tehdään?” Lue Ahtisaari-päivän kohokohdat Turun yliopiston sivuilta:

Lisätietoja: