Turun kaupunki hoitaa työllisyyttä aktiivisesti. Työttömyyttä vastaan taistellaan työllistämällä erityisesti pitkäaikaistyöttömiä ja tarjoamalla uusia palveluita, joita kehitetään useiden hankkeiden avulla. Kaupungin tarjoaman kuntalisän maksua hidastaa valtion työllisyysmäärärahojen loppuminen.

Kesäkuun lopussa työttömänä oli 16 400 turkulaista, joista 5000 oli pitkäaikaistyöttömiä. Vuotta aiempaan verrattuna työttömien määrä kasvoi 1 300 henkilöllä. Erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi, yli vuoden työttömänä olleita henkilöitä oli 25 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuoden alussa voimaan tullut lakimuutos asetti kunnille entistä suuremman rahoitusvastuun pitkäaikaistyöttömien perusturvasta. Nykyisellään kunnat maksavat työmarkkinatuesta 50 % niiden henkilöiden osalta, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää. Jos työmarkkinatukea on saatu vähintään 1000 päivää, kaupungin osuus on 70 %. Turun kaupungin vastuulle tulevia on tänä vuonna noin 5000 henkilöä, jolloin kaupungin maksaman työmarkkinatuen kuntaosuus nousee arviolta jopa 23,3 milj. euroon.

Yhtenä työllisyyttä edistävänä toimenpiteenä Turku on käynnistämässä koko Varsinais-Suomen yhteisen monialaisen yhteispalvelupisteen toimintaa. Mukana on 27 kuntaa ja toimintaa ohjaa yksi maakunnallinen johtoryhmä.

- Vaikka Turussa yhteispalvelupistetoimintaa on ollut jo aiemmin, on Varsinais-Suomi edelläkävijänä yhden, kaikkien kuntien yhteisen, työllisyyttä edistävän yhteispalvelun synnyttämisessä. Uudellamaalla pisteitä on kuusi, Pirkanmaalla neljä, sanoo palvelujohtaja Mika Helva.

Yhteispalvelupisteen asiakkaita ovat monialaista palvelua tarvitsevat henkilöt, joilla on takanaan 12 kk työttömyyttä ja vähintään 300 päivää työmarkkinatukea. Avainsanoja ovat henkilökohtaisuus ja monialaisuus; toiminnassa ovat mukana työllisyyspalveluiden lisäksi mm. Kela, sosiaalitoimi ja terveystoimi.

- Laajan kartoituksen jälkeen pystytään tunnistamaan kunkin asiakkaan tarpeet ja laatimaan henkilökohtainen, monialainen työllisyyssuunnitelma, joka tukee työllistymistä parhaalla mahdollisella tavalla, hän jatkaa.

Vastuu työllisyyden hoidosta kunnille?

Kaupungilla on käynnissä työllistämistalkoot, joiden tavoitteena on työllistää työttömiä työnhakijoita kaupunkiorganisaatioon. Vuoden alusta on ehditty työllistää lisätyötä vaativiin tehtäviin jo 428 henkilöä. Lisäksi käynnissä ja alkamassa on useita työllisyyden hoitoa edistäviä hankkeita, kuten Turun Ohjaamo, Turun Party ja Tuttu-hanke.

Yritysten ja yhteisöjen työllistämistä helpottamaan on elokuun alusta lähtien tarjottu kuntalisää. Kuntalisää maksetaan yhdessä TE-toimiston työllistämistuen kanssa vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä.

Sekä kuntalisän että työllistämistalkoiden käyttöä hidastaa kuitenkin valtion talousarvion 51. momentin työllisyysmäärärahojen loppuminen. Ilman työllistämistukea myös kaupungin tarjoaman kuntalisän käyttö on mietittävä uusiksi. Turku onkin muiden suurten kaupunkien tapaan valmis ottamaan työllisyyden resursseineen valtiolta kuntien hoidettavaksi.

- Kunnalle on aikamoinen haaste, kun valtio on päästänyt omat työllisyysmäärärahansa loppumaan. Kunnan on nyt työllistettävä kokonaan omalla rahalla tai annettava työttömyyden kasvaa hallitsemattomasti. Näistä syistä Turku on valmis ottamaan työllisyyden resursseineen kokonaan hoidettavakseen. Meillä on kuitenkin viime kädessä vastuu omista kuntalaisistamme, sanoo Helva.