Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri on pyytänyt tiistaina 1.9.2015 Turun kaupunkia kartoittamaan ja nopeasti osoittamaan tilaa noin 200 turvapaikanhakijan hätämajoitukseen. Turun kaupunginhallitus päätti maanantaina 7.9.2015, etttä kartoitetusta vaihtoehdoista kaikki kuusi valmistellaan siten, että ne voivat toimia hätämajoitustiloina. Ensivaiheessa käyttöön otetaan entisen retkeilymajan sekä Pernon koulun tilat.

Kaupunginhallituksen päätös hätämajoitustiloista tarkoittaa sitä, että retkeilymaja voi saada ensimmäiset asukkaansa jo tällä viikolla ja Pernon koulun tilat otetaan käyttöön ensi viikolla.

Turun Pansiossa sijaitseva, 225 henkilölle mitoitettu vastaanottokeskus on tällä hetkellä täynnä, koska muista kunnista ei ole löytynyt nopealla aikataululla riittävää määrää paikkoja. Elokuun lopussa Pansion keskuksessa oli majoitettuna yli 500 turvapaikanhakijaa. SPR on vuokrannut väliaikaistiloja myös muualta Varsinais-Suomesta.

Kartoitetut hätämajoitusvaihtoehdot

Turun kaupungin Kiinteistötoimiala on kartoittanut Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen Piiriltä saapuneen pyynnön jälkeen hätämajoitustilavaihtoehtoja. Kartoituksen perusteella mahdollisiksi vaihtoehdoiksi ovat valikoituneet Pernon koulu, Kastun koulu, Runosmäen koulu, Niuskalan huoltokoti, entinen retkeilymaja ja Mäntykoti.

Vaihtoehtoja on käyty läpi Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkisen kanssa. Hänen mukaan tiloista parhaiten hätämajoitustilaksi sopii Pernon koulu, koska se sijaitsee lähellä Pansion vastaanottokeskusta ja on täten henkilöstön työtehtävien järjestelyn kanssa optimaalisin vaihtoehto. Myös muut tilat ovat Heikkisen näkemyksen mukaan mahdollisia hätämajoitustilavaihtoehtoja.

Pernon koulussa on tällä hetkellä kaupunginteatterin väistötila sekä varastotilaa. Lisäksi rakennuksessa on ollut aiemmin noin 1000 m2:n päiväkodin väistötila, joka olisi muokattavissa majoituskäyttöön.

Turun kaupunki on jalostamassa tyhjillään olevia kohteita muuhun käyttöön aiemman toiminnan niissä loputtua, mutta tällä hetkellä niitä voidaan käyttää väliaikaisina majoitustiloina.

Koulujen kohdalla tarvitaan lupakierros

Pernon koulun, Kastun koulun ja Runosmäen koulun osalta pitää hakea rakennusluvalla käyttötarkoituksen muutosta koulutilasta majoitustilaksi, vaikka hätämajoitus olisikin luonteeltaan väliaikaista. Rakennuslupaa varten pitää suunnitella erityisesti turvallisuuteen (palo-osastot, poistuminen, henkilömäärät, jne.) liittyvät asiat, jotta majoittujien turvallisuus kyetään takaamaan.

Turun kaupungin rakennusvalvontajohtaja Reima Ojalan alustavan näkemyksen mukaan koulukiinteistöjen käyttötarkoituksen muuttaminen väliaikaiseksi majoitustilaksi olisi suhteellisen helposti toteutettavissa asiamukaisten suunnitelmien pohjalta.

Opetusryhmien määrä kasvaa

Vastaanottokeskuksissa opetetaan alkuvaiheessa esimerkiksi suomenkieltä ja yhteiskuntatietoutta sekä opastetaan arjen askareissa, mutta varsinaiseen kotouttamiseen ryhdytään vasta turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat, jotka eivät osaa suomea tai ruotsia pääsevät aluksi vuoden mittaiseen valmistavaan opetukseen, jossa panostetaan suomen kielen opetukseen, jotta henkilö voisi selvitä peruskoulussa. Myös esiopetuksessa on samanlaista opetusta.

– Turussa opetusryhmiä oli keväällä 13, nyt 14 ja hyvin pian 16. Jokaisessa ryhmässä on 10 oppilasta. Ryhmiä on Varissuon, Pääskyvuoren, Luostarivuoren; Pansion, Ilpoisten, Vasaramäen, Puropellon, Lyseon ja Topeliuksen kouluissa. Myös opettajia palkataan tarpeen mukaan lisää, kertoo Turun kaupungin sivistystoimen johtaja Timo Jalonen.

– Olemme varautuneet lisäryhmien perustamiseen tarpeen mukaan. Määrää voidaan periaatteessa kasvattaa merkittävästi. Valtio maksaa valmistavan opetuksen kustannukset kaupungille, Jalonen jatkaa.

– Turun kaupunki edellyttää, että valtion tulee vastata uuden tilanteen synnyttämistä kustannuksista ja huomioida myös välillisesti lisääntyvät kustannukset pidemmällä aikavälillä kuntien kuten Turun osalta, joilla on kotiuttamisesta suhteellisesti suurempi vastuu, Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell muistuttaa.

Hyvinvointitoimialalla uusi tilanne tulee todennäköisesti tarkoittamaan lisääntynyttä kysyntää pitemmällä aikavälillä. Ensivaiheessa turvapaikanhakijoiden terveyspalvelut turvataan SPR:n toimesta.