Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE on kehittänyt yhdessä hankekumppanien - Pajamestareiden, RASEKOn, WinNovan ja Turun ammatti-instituutin kanssa nuorten ICT-taitoja kohentavan toimintamallin, jolla pyritään ehkäisemään koulutuksesta syrjäytymistä vahvistamalla nuorten tieto- ja viestintäteknologian käyttötaitoja. Malli on otettu yhteistyöoppilaitoksissa osaksi pajatoimintaa ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen opetussuunnitelmaa (VALMA-koulutus).

Nuorten tietotekniset taidot testataan selainpohjaisella #ICTtaitomittarilla, jolla selvitetään tietokoneen peruskäyttötaitoihin, työvälineosaamiseen sekä viestintäosaamiseen liittyvä osaamisen taso ongelmanratkaisutehtävien avulla. Testituloksiin perustuen nuori opiskelee ICT-osaamista kehittävää selkokielistettyä opiskelumateriaalia ja tekee harjoitustehtäviä #ICTpolku-sivustolla.

Opiskelumateriaali pilotoidaan hankkeen osatoteuttajien oppilaitoksissa sekä yhteistyöoppilaitoksissa kuluvan syksyn ja kevään 2016 aikana.

Hanke toimii Euroopan sosiaalirahaston tuella 1.1.2015-31.12.2016.

Hankkeen opiskelumateriaali ja #ICTtaitomittari ovat vapaasti oppilaitosten käytettävissä. Jos kiinnostuitte hankkeen materiaalista, voitte ottaa yhteyttä projektikoordinaattoriin Julia Toivoseen, etunimi.sukunimi(at)utu.fi tai 050 463 8429.

Lisätietoa hankkeesta:

Projektikoordinaattori Julia Toivonen
etunimi.sukunimi@utu.fi
050 463 8429
rosa.utu.fi/ictknowhow/