Euroopan meripäivä -konferenssi "Investing in smart and sustainable solutions for Blue Growth" järjestetään Turun Logomossa 18.–19.5.2016. Konferenssin pääteemana on kestävä merellinen kasvu.

Mikä on Euroopan meripäivä?

Euroopan meripäivää  (European Maritime Day, EMD) on vietetty vuodesta 2008 alkaen aina toukokuun 20. päivän tienoilla Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston päätöksellä.

Merkittävin Euroopan meripäivän tapahtuma on suurkonferenssi, joka järjestetään joka vuosi jossakin eurooppalaisessa merikaupungissa.

Vuoden 2016 Meripäivän pääjärjestäjät ovat Euroopan komission meri- ja kalastusasioidenpääosasto DG Mare, Valtioneuvoston kanslia ja Turun kaupunki.

European Maritime Day

Turkuun odotetaan noin tuhatta meriasioiden parissa toimivaa asiantuntijaa ja päättäjää eri puolilta Eurooppaa. Konferenssin lisäksi meripäiväkokonaisuuteen kuuluu yleisöpäivä, joka järjestetään 20.–22.5.2016. Ohjelmassa on merellisiä aktiviteetteja kaiken ikäisille.

Meripäivän tavoitteena on korostaa meriympäristön ja merellisen taloudellisen toiminnan suurta merkitystä kansainvälisesti. Isäntäkaupunki Turku on Suomen merialan ja telakkateollisuuden kärkialuetta. Monet maailman suurimmista ja ympäristöystävällisimmistä risteilyaluksista on rakennettu Turussa.

Tiedotustilaisuus Brysselissä

Euroopan meripäivän 2016 sidosryhmien tiedotustilaisuus järjestettiin keskiviikkona 18.11. Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä. Tilaisuuteen ilmoittautui yli sata henkilöä.

Tilaisuudessa oli puheenvuorot Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randellilla, Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämiehellä, Suomen pysyvän EU-edustuston päällikkö, suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuvella, lähestysneuvos Päivi Woodilla  Suomen pysyvästä EU-edustustosta sekä Euroopan komissiossa meri- ja kalastusasioiden pääosasto DG Maresta Claus Schultzella ja Haitze  Siemersilta.