Paavo Nurmen säätiö lahjoitti lisää liikettä -palkinnon "Ilo kasvaa liikkuen" -ohjelmalle ja Turun kaupungin varhaiskasvatukselle.

Turun kaupunki on ennakkoluulottomasti ollut mukana kehittämässä ja ottamassa käyttöön ohjelmaa. Lisää liikettä -palkinnon ja näyttävän Uuno -pokaalin vastaanottivat Turun kaupungin varhaiskasvatuksen puolesta palvelupäällikkö Ulla Soukainen ja palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen.

Tutkimusten mukaan pienet lapset eivät liiku terveytensä kannalta riittävästi ja urautuminen liikkumattomuuteen alkaa jo kolmevuotiaina. Liikkumattomuus on noussut isoksi kansalliseksi keskustelun aiheeksi ja liikkumattomuuden kustannukseksi vuositasolla arvioidaan jopa miljardi euroa.

Asiantuntijaverkoston kehittämän valtakunnallisen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelman - ILO KASVAA LIIKKUEN tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä.

Turun kaupungin varhaiskasvatus on ollut alusta asti mukana asiantuntijaverkostossa sen eri tasoilla. Liikkuminen on kirjattu kaupungin strategiaan ja Turun päiväkodeissa tehdään erinomaista yhteistyötä mm. seurojen ja muiden toimijoiden kanssa. Pienten lasten vanhemmilta on tullut paljon positiivista palautetta ja Turun päiväkodeissa on tehty paljon työtä lasten osallistamisessa.

- Tällainen huomioiminen tuntuu aivan mahtavalta ja innostaa eteenpäin. Toimintatapojen muutos vie oman aikansa, mutta yhdessä osaavan verkoston kanssa ammattitaitoinen henkilöstö saa omia toimintatapojaan muuttamalla ihmeitä aikaan, hehkuttaa Soukainen.

Maksuton ohjelma tarjoaa konkreettiset, liikkeen lisäämiseen tarvittavat askelmerkit ja työkalut sekä varhaiskasvattajille että varhaiskasvatuksen johdolle. Ohjelma etenee viitoitettua reittiä pitkin, jota voi kulkea omassa aikataulussaan sekä omien tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

ILO KASVAA LIIKKUEN -ohjelma on otettu käyttöön jo yli 800 varhaiskasvatusyksikössä 72:lla eri paikkakunnalla. Tavoitteena on saada vuoteen 2020 mennessä koko Suomen varhaiskasvatus mukaan ohjelmaan.