Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen jäsenet lähtevät mukaan valtakunnalliselle kiertueelle sparraamaan lukiolaisten ja ammattikoululaisten työelämätaitoja. Nuorille töitä! -kiertue saapuu Turkuun 16.2., jolloin Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin esiintyy Turun ammatti-instituutissa ja Turun Lyseon lukiossa.

Rekrytointisivusto tuo yhteen nuoret ja työnantajat

EK:n kampanjan ytimenä on Nuorilletoita.fi -verkkosivusto, jossa työnantajat ja nuoret konkreettisesti kohtaavat.

Työpaikkojen ilmoittaminen on yrityksille maksutonta ja helppoa. Yritykset voivat edelleen myös haastaa toisia yrityksiä palkkaamaan nuoria. Joka viikko sivustolla näkyvät viikon tähtiyritykset, jotka ovat profiloituneet erinomaisina nuorten työnantajina.

Nuorten koulutukseen, osaamiseen ja työllistämiseen panostaminen on kansakunnan paras sijoitus tulevaisuuteen. Siksi Elinkeinoelämän keskusliitto toteutti jo vuosi sitten hallituksensa puheenjohtajan Matti Alahuhdan johdolla kampanjan, jolla haastettiin yrityksiä palkkaamaan nuoria. Hyvän vastaanoton saanut kampanja viritetään nyt entistä kovempaan vauhtiin.

Koulukiertue kahdeksalle paikkakunnalle

Nuorille töitä! -kampanjan tavoitteena on välittää nuorille työelämätaitoja, opastaa työnhaussa sekä kannustaa pohtimaan omia työ- ja opiskeluvalintoja. Toisena painopisteenä on kannustaa työnantajia ottamaan nuoria ennakkoluulottomasti töihin.

Kampanja käynnistyy 8.2. kahdeksan paikkakuntaa ja neljätoista koulua kattavalla koulukiertueella, joka toteutetaan yhdessä Taloudellinen tiedotustoimisto TAT:n koordinoiman Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kanssa.

Elinkeinoelämän keskusliiton hallitus lähtee koulukiertueelle mukaan tapaamaan tuhansia nuoria ja kertomaan heille työelämätaidoista ja kesätyön hakemisesta. Yritysjohtajien lisäksi kiertueella ovat äänessä tietysti myös työelämää pohtivat nuoret.

Koulukiertue Turussa 16.2.

Koulukiertue saapuu Turkuun ti 16.2. KONE Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin esiintyy Turun ammatti-instituutissa klo 10–11.15 (Lemminkäisenkatu 18) ja Turun Lyseon lukiossa klo 13.15–14.30 (Varusmestarintie 19).