Lahjoitetuilla varoilla lisätään Suomen urheiluakatemioiden yläkouluikäisten koulupäivän aikaista valmennusta.

Urheilu opettaa rohkeutta, sinnikkyyttä, voitontahtoa, yhteistyötaitoja. Voittajiksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Anna nuorelle siivet ja lahjoita!

Aina kun joku meistä menestyy urheilussa, meidän voittomme kuuluu kaikille suomalaisille. Voittajiksi ei kuitenkaan synnytä, vaan kasvetaan. Siihen tarvitaan paljon työtä, mutta myös resursseja ja onnekkuutta, jotka eivät aina jakaudu tasan. Suomessa yhdenkään urheilusta innostuneen nuoren ei pitäisi joutua lopettamaan unelmiensa tavoittelua taloudellisista syistä.

Lahjoitetuilla varoilla lisätään Suomen urheiluakatemioiden yläkouluikäisten koulupäivän aikaista valmennusta. Neljällä eurolla saadaan yksi tunti laadukasta valmennusta nuorille. Valmennuksen avulla saadaan myös entistä terveempiä nuoria, jotka tavoitteellisen urheiluharrastuksen ohella hoitavat myös kouluasiat kunnialla. Se on suomalaisen huippu-urheilun arvovalinta.

www.nuorellesiivet.fi

#nuorellesiivet