7 syytä valita Turku

1. Turku on opiskelijoiden kaupunki

Turussa on kaksi yliopistoa ja neljä ammattikorkeakoulua. Koulutusvaihtoehtoja on yli 170. Turkulaisista 20 prosenttia on korkeakouluopiskelijoita. Turku on Opiskelijakaupunki isolla O:lla, jo vuodesta 1640.

Turkuun tullaan opiskelemaan ympäri Suomen – ja maailman! Uusia opiskelijoita aloittaa joka syksy noin 5 000. Kansainvälisiä opiskelijoita Turussa opiskelee vuosittain noin 4 000 yli sadasta maasta.

2. Opiskelijat viihtyvät Turussa, tutkitusti

Puistot, jokiranta, festarit, kahvilat, kirjastot ja lenkkipolut. Turku on kokonaisuus, johon on helppo rakastua. Vuonna 2020 tehdyn opiskelijakyselyn mukaan peräti 98 prosenttia turkulaisita korkeakouluopiskelijoista suosittelisi Turkua opiskelupaikaksi ystävilleen. Suurin osa korkeakouluopiskelijoista haluaisi jäädä Turkuun asumaan myös opintojen jälkeen. Turussa elämä sujuu!

3. Opiskelijaelämää 365 päivää vuodessa

Turku on 40 000:n opiskelijan ja kuuden korkeakoulun kaupunki, jossa tapahtuu joka päivä. Suomen ensimmäisessä yliopistokaupungissa on paljon omaleimaisia opiskelijaperinteitä, ja vuosi etenee opiskelijatapahtumien syklissä. Oletko kuullut esimerkiksi Fastlaskiaisesta, joka kokoaa Turun korkeakoulujen opiskelijat yhteiseen mäenlaskukilpailuun?

Ystävät, vapaus ja monipuoliset mahdollisuudet tekevät opiskeluajasta ikimuistoisen.

4. Turulla on paljon tarjottavaa opiskelijoille

Turun kuusi korkeakoulua tarjoavat laadukasta ja monipuolista koulutusta opiskelijoilleen. Koulun ulkopuolella onnellisuutta ja hyvinvointia tukevat opiskelijajärjestöt ja kaupungin palvelut.

Syksyisin järjestettävillä Study in Turku -messuilla esittäytyvät Turun kaupungin, paikallisten yritysten ja yhdistysten sekä opiskelijajärjestöjen palvelut ja harrastusmahdollisuudet.

Katso videolta, mitä kaikkea tarjottavaa Turulla on uusille opiskelijoille:

5. Opiskelija-asuminen on edullista

Turussa voi asua keskellä kaikkea, mutta rauhassa ja edullisesti. Opiskelijoille on Turussa tarjolla monipuolisia asumisvaihtoehtoja läheltä kampuksia ja keskustaa.

Turun Ylioppilaskyläsäätiöllä (TYS) on yli 7 000 asuntopaikkaa 18 eri asuntokohteessa ympäri kaupunkia. Vuokrataso on 15 – 20 prosenttia edullisempi kuin vastaavissa asunnoissa vapailla markkinoilla. Turussa opiskelija-asuntoa voi hakea jo ennen opiskelupaikan varmistumista. Vuokraan kuuluu sähkö, vesi, heti käyttövalmiina oleva nettiyhteys sekä laajasti sähköisiä palveluita kuten netistä varattavat saunavuorot. Asuminen ja asiointi on siis tehty helpoksi! 

6. Turussa tarvitaan osaajia

Turun seudulla on jo 22 000 yritystä ja 147 000 työpaikkaa. Erityisesti meri- ja lääketeollisuuden menestys heijastuu myös muille aloille.

7. Kompakti koko

Kuuden korkeakoulun kampukset sijaitsevat lähellä keskustaa ja toisiaan. Ylioppilaskylä on nurkan takana ja harrastusmahdollisuudet lähellä. Turussa aika ei kulu matkatessa paikasta toiseen, vaan perille pääsee nopeasti kävellen, pyörällä tai Fölillä.

Katso videolta, millaista on kompaktissa Turussa liikkuminen ja miten pääsee paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti: