Pikamatkoihin satsaava Kuisma päätyi paraurheilun pariin vasta muutamia vuosia sitten, mutta nyt kirkkaana mielessä on Pariisin paralympialaiset 2024.

Eetu Kuisman, 22, horisontissa siintää jo Pariisin paralympialaiset 2024. Luokassa T37 kilpailevalle Kuismalle unelma paralympiamitalista ei ole ollut kuitenkaan aina ajankohtainen, sillä hän siirtyi paraurheilun pariin vasta muutamia vuosia sitten. Nyt pikamatkoille tähtäävä Kuisma haluaa urheilussa menestymisen lisäksi olla kehittämässä paraurheilua Suomessa, ja näyttää esimerkkiä muille kaltaisilleen.

Kun Kuisma nuorempana pelasi jalkapalloa ikäistensä kanssa, ei hän tiennyt mahdollisuuksistaan paraurheilun puolella. Paraurheilu oli pientä ja keskittynyt vain muutamaan isompaan kaupunkiin. Kesän 2016 paralympialaiset saivat kuitenkin Kuisman innostumaan ajatuksesta toden teolla.

–Katsoimme veljeni kanssa kisoja telkkarista, kun veljeni totesi, että säkinhän voisit olla tuolla. Siitä se ajatus sitten lähti, Kuisma muistelee.

 

Muutamaa vuotta myöhemmin Kuisma otti yhteyttä nykyiseen valmentajaansa Janne Keräseen, joka vastasi jo silloin paraurheilusta Turun seudulla. Vuodesta 2018 jatkuneen yhteistyön aikana kaksikko on ollut tärkeällä asialla viemässä paraurheilua eteenpäin myös harjoitusten ulkopuolella.

Sen lisäksi, että Turussa on nyt paraurheiluun keskittyvä seura Turunseudun Kenttäurheilijat, taistelevat Keränen ja Kuisma jatkuvasti sen puolesta, että GP-kisoihin tulisi myös pystyurheilijoiden lähtö. Käytännössä paraurheilijat joutuvat nyt kisaamaan yleisissä sarjoissa.

Tällä hetkellä Kuisma harjoittelee noin kuusi kertaa viikossa suurimmaksi osaksi valmentaja Keräsen johdolla, tavoitteena Pariisin paralympialaiset kesällä 2024.

–Meillä on Turun Seudun Kenttäurheilijoissa integroitu kilparyhmä, jossa treenaamme vammallisten ja vammattomien kanssa sekaisin. Sparrausseura ja toistemme auttaminen treeneissä on vaan hyvä juttu!

Kansainvälistä kokemusta Kuisma on jo päässyt haistelemaan ja kisareissuista motivaatio harjoitteluun on kasvanut. Kansainväliset kisat ovat myös siinä mielessä tärkeitä, että Suomessa paraurheilu on vielä niin pientä, että samaan vammaluokkaan kuuluvia on vähän. Kesällä Kuisma sijoittui EM-kisoissa neljänneksi ja Dubain GP-kisoista sadalta metriltä hän nappasi pronssia.

–Alkutalvesta kilpailin Dubain GP-kisoissa, jotta sain kansainvälisen luokituksen ja pääsin myöhemmin EM-kisoihin. Nämä reissut toivat hyvää oppia tulevaan, ja myös tuloksellisesti olen tyytyväinen kisoihin. EM-kilpailuissa olin hyvin lähellä Suomen ennätystä, mutta tuuli ei ollut sillä kertaa puolellani.

Urheilun ohella voitontahtoisena kilpailijana itseään pitävälle Kuismalle on tärkeää, että saa auttaa ihmisiä. Kuisma työskenteleekin tällä hetkellä osa-aikaisesti koulunkäynninohjaajana, jolloin myös urheileminen ”täysillä” on ollut mahdollista. Urheilussa ja elämässä Kuismalla on selvät tavoitteet tulevaan.

–Ensi kaudella haluan juosta lempimatkani satasen 12,5 tai alle. Minulle on myös tärkeää olla näyttämässä esimerkkiä muille kaltaisilleni, ja tsempata heitä lähtemään liikkeelle ja urheilemaan.