Urheilijan polulla -juttusarjassamme pääset tutustumaan Turun seudun urheilu- ja liikuntapainotteisiin yläkouluihin. Esittelyvuorossa on tällä kertaa ruotsinkielinen yläkoulu S:t Olofsskolan Turussa.

Urheilupuiston yläkentällä on alkamassa S:t Olofsskolanin liikuntatunti ja 9. luokan oppilaat saapuvat hölkäten koululta. Kello näyttää hieman yli kahdeksan aamulla ja liikuntaluokan oppilaat ovat valmiita päivän ensimmäiselle oppitunnille. Luvassa on mm. reaktioharjoittelua, ketteryyttä, joukkuepelejä sekä lihaskuntoa.

Käsipalloilija Tiger Harewood haki S:t Olofskolaniin eli ”Sosseniin” liikuntaluokalle, jotta koulupäivien aikana saisi mahdollisimman paljon liikkua sekä urheilla. Åbo IFK:n C-pojissa pelaava Harewood on tykännyt opiskelusta ja ennen kaikkea liikuntatunneista.

   


– Parasta liikuntaluokalla opiskelussa on, että saa valita lukujärjestyksiin mieleisiä aineita. Olen kova treenaamaan, joten mielelläni harjoittelen koulupäivienkin aikana mahdollisimman paljon.

Liikuntaluokkalaisilla kouluviikko sisältää kaksi liikuntatuntia, joiden pituus on 70 minuuttia sekä lisäksi kaksi mahdollisuutta aamutreeniharjoitteluun esimerkiksi seuravalmentajien johdolla.

– Lajitreeneissä harjoittelemme mentaliteetilla, että aina teemme parhaamme sekä harjoittelemme täysiä. Olenkin varma, että kovan harjoittelun vuoksi olen sukumme paras käsipalloilija jo nyt.

Harewoodin ura käsipalloilijana ei ole sattuman kauppaa, sillä perhepiirissä on useita käsipalloilijoita. Nuoresta, 15-vuoden, iästä huolimatta Harewood on ehtinyt pelata käsipalloa jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Tavoitteena on ehdottomasti pelata joskus Euroopassa ammattilaisena käsipalloa.

Lukion kautta maailmalle

Käsipallo on intohimona myös Harewoodin luokkakaverilla William Perholla. Myös Perho on ehtinyt pelata käsipalloa jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta mukana ovat kulkeneet myös hetkittäin salibandy sekä jalkapallo.

   

– Käsipallo kulkee veressä perheessämme ja pidän lajin nopeasta temposta. Tykkään peleissä sekä harjoituksissa juosta paljon ja se onkin yksi vahvuuksistani.

Perho antaa kiitosta koulupäivien aikaisille liikuntatunneille, jotka ovat monipuolisia sekä kehittäviä. Liikuntatunneilla harjoitellaan monipuolisesti perusliikuntataitoja, kuten ketteryyttä, voimaa ja koordinaatiota.  Oman lajiharjoittelun lisäksi liikuntaluokkalaisen on mahdollista urheilla noin 5-8 tuntia kouluviikkojen aikana.

– Meillä on liikuntaluokalla hyvä yhteishenki ja koulussa on muutenkin mukavaa. Välillä läksyjen tekoon on vaikea löytää motivaatiota, mutta jatko-opintojen takia niihin on pitänyt myös panostaa.

Moni hakeekin ruotsinkielisestä S:t Olofsskolanista jatko-opiskelemaan ruotsinkieliseen lukioon Katedraskolan i Åboon. Sinne myös Perho tavoittelee.

– Lukion pääsykokeet olivat hetki sitten ja toivon, että paikka ”Kattaniin” aukeaa. Siellä on hyvä mahdollisuus jatkaa edelleen urheilua opintojen ohessa, jotta voin joku päivä pelata Euroopassa, esimerkiksi Ranskassa, ammattilaisena.

Yläkoulu yhdistää

Yläkoulun päättymisen jälkeen myös Fia Casagrande tähtää opiskelemaan Katedralskolaniin. Yleisurheilua harrastavalle Casagrandelle liikuntapainotteinen yläkoulu on ollut toimiva kokonaisuus ja vienyt urheilijaa eteenpäin kaksoisuran molemmilla poluilla.

   


– Olen tykännyt valtavasti opiskelusta ”Sossenissa” ja parasta on ollut tutustuminen uusiin ihmisiin. Ruotsinkielinen yläkoulu yhdistää meidät monesta eri alakoulusta yhden katon alle, joten olen saanut paljon uusia kavereita.

Casagrande harrasti vielä telinevoimistelua hakeutuessaan S:t Olofsskolanin liikuntaluokalle, mutta pian yläkoulun alkamisen jälkeen laji vaihtui yleisurheiluun. Sprinttimatkat sekä 80 metrin aidat ovat valikoituneet päälajiksi.

– Kesällä on tavoitteenani juosta kovia aikoja kisoissa. Toivon, että saan myös urheilla ja kilpailla yleisurheilussa läpi lukion.



Tällä hetkellä Casagrande harjoittelee koululiikuntatuntien lisäksi kuudesti viikossa lajia; kahdet aamuharjoitukset sekä neljät iltatreenit. Kuorma ei tunnu liian suurelta, sillä aivan lapsesta saakka urheillut Casagrande on tottunut liikkumaan.

– Urheilulta jää hyvin aikaa koulunkäynnille sekä läksyille, eikä missään vaiheessa ole tuntunut vaikealta yhdistää treenejä opintoihin. Meillä on koulussa myös mukavat opettajat, jotka tukevat niin koulunkäynnissä kuin urheilussakin.

Yleisvalmennuksesta monipuoliset valmiudet 

S:t Olofsskolanin liikunnanopettaja Jörgen Lindblom kehuu niin ikään koulun ilmapiiriä sekä yhteisöä.

– Urheilijoiden kanssa on mukava tehdä töitä ja he suhtautuvat hyvin positiivisesti kaikkeen koulupäivien aikaiseen tekemiseen. Uskon, että ruotsinkielisyys myös yhdistää sekä tiivistää oppilaitamme.

Turussa "Sosseni" on tällä hetkellä ainut ruotsinkielinen yläkoulu, joka mahdollistaa osallistumisen Urheiluakatemian alaiseen toimintaan. Koululla ei ole omia painopistelajeja, vaan yleisvalmennus antaa jokaiselle urheilijalle hyvät valmiudet jatkaa urheilijan kaksoisuralla myös yläkoulun jälkeen.

– Pyrimme siihen, että urheilija saa monipuoliset valmiudet ja pohjat urheilijaksi kasvamiseen S:t Olofsskolanissa, jotta urheilu-ura ja opinnot voivat jatkua yläkoulun jälkeenkin. 

Lue lisää S:t Olofsskolanista klikkaamalla tästä linkistä.