"Legendat" avaa viiden Turun seudulta kotoisin olevan urheilulegendan tarinaa elämästä ja urheilusta. Julkaisujen taustalla on urheilun arvostus, joka ei milloinkaan katoa vuosien kuluessa tai uusien urheilutähtien syttyessä.

Juhani Tamminen

s. 26. toukokuuta 1950

Suomenmestari 1974

5 SM-hopeaa ja 3 pronssia

Japanin sarjan hopea ja pronssi 

SM-sarjan All Stars -hyökkääjä kaudella 1973–1974

Jääkiekkoleijona #79, 1991

 

Maanantaiaamuna vuonna 1970 Puolalan yhteislyseon lukion rehtori käynnisteli uutta työpäiväänsä kevään ylioppilaskirjoituksien kynnyksellä. Päivän Turun Sanomat tarjosi rehtorille kuitenkin kaikkea muuta, kuin rauhallisen aamun avauksen, kun kannessa komeili tutun abiturientin nimi. Lehden otsikko ”TAMMINEN KISAKONEESEEN?!” tarkoitti, että nuori kiekkolupaus aikoi hoitaa sekä debyyttinsä aikuisten jääkiekon MM-kisoissa Tukholmassa sekä ylioppilaskirjoitukset Turussa saman kevään aikana.

Jääkiekkolegenda Juhani Tammiselle lajinvalintakysymys oli nuorena yksinkertainen: ”Turun omana poikana ja Heidekenillä syntyneenä tunnistin Turussa olevan kaksi palloilulajia ylitse muiden. Jalkapallo ja jääkiekko olivat siten ihan päivän selvät valinnat urheilulajeiksi, se oli ajan henki.” Siihen aikaan, kun tekojääratoja ei Turusta vielä löytynyt, määrittivät luonnon olosuhteet kumpaa lajia harrastettiin.

– ”Jalkapallokausi oli siten usein jääkiekkokautta pidempi ja moni pelaajista, kuten minä ja ystäväni Timo Nummelin, olimme kahden lajin miehiä”, Juhani muistelee.

Hän oli taitava pelaaja myös pallokentillä ja pelasi edustusjoukkueessa sekä eri maajoukkueissa. Molemmat lajit pysyivät mukana aina opiskeluaikoihin asti, jolloin Juhani muutti Helsinkiin päästyään opiskelemaan Helsingin yliopistoon liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Samalla Juhani siirtyi pelaamaan jääkiekkoa ensin HJK:n riveihin, joka pelasi silloin mestaruussarjassa, ja kahden vuoden jälkeen punavalkoisen IFK:n riveihin.

 

Asenne alussa ratkaisee lopputuloksen.

IFK:ssa pelivuosia ehti kertyä kolme, ennen kuin Pohjois-Amerikan ammattilaisseurat kutsuivat turkulaista kiekkoilijaa. Ammattilaisuudessa Juhani toimi edelläkävijänä, sillä hän oli ensimmäinen turkulainen ammattijääkiekkoilija

– ”Tiesin jo nuorena, että mikäli haluan, että tästä tulee minun ammattini, täytyy minun olla parempi kuin muut”, Juhani kertoo. Varsinkin peliälyä Juhani on uransa aikana harjoitellut ja sen oppimisesta hän on kiitollinen hyville valmentajilleen, kuten Juhani ”Juuso” Wahlstenille, joka Juhanin sanoin oli aivan omassa luokassaan pelin opettamisessa.

– ”Fysiikkaharjoittelu on vain yksi osa pelaamista. Totta kai se on tärkeää, että olemme fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta kyllä se hyvä kuntokin hukkuu siinä, kun juoksee väärässä paikassa väärään aikaan. Ajasta ja paikasta siinä pelissähän on kyse,” Juhani tarkentaa.

Lukioikäisenä Juhani kiersi jo kansainvälisissä turnauksissa TPS:n kanssa sekä maajoukkueen mukana leireillä ja maaotteluissa. Lukio-opinnot toivat elämään lisähaasteita ja ottelutapahtumiin oli usein vaikeuksia päästä. Vuonna 1970 jääkiekon MM-kisat pelattiin Tukholmassa ja lipun kisakoneeseen lunasti joukkueen nuorimpana sekä ainoana turkulaisena Juhani Tamminen. Samana keväänä ohjelmassa olivat myös ylioppilaskirjoitukset, joiden väliin jättäminen ei rehtorin mukaan tulisi kuuloonkaan.

–”Yhdessä isäni kanssa saimme kuitenkin rehtorin vakuutettua ja pääsin lähtemään kisoihin. Pelasin hyvät kisat, kirjoitin ylioppilaaksi ja loppu on historiaa”, Juhani muistelee.

Nykyisin suhtautuminen opiskeluun ja urheiluun on rennompaa ja lukioajan pidentäminenkin on mahdollista. ”Silloin oli kerrasta poikki, jos kirjoituksista olisi myöhästynyt, ei olisi valmistunut”, Juhani kertoo.

 

–”Koulun keskeyttäminen ei käynyt minulla mielessäkään ja mitä enemmän minua epäiltiin, sitä enemmän halusin näyttää. Kirjoitin ylioppilaaksi hyvillä arvosanoilla ja valkolakkia hakiessani olin itsestäni ylpeä!

Sama näyttämisen halu on Juhanilla ollut myös urheillessa ja kunnianhimolla sekä kovalla työllä hän on aina halunnut pärjätä kilpailussa elämän kaikilla osa-alueilla. Periksiantamattomuudestaan Juhani kiittää äitiään, jonka yrittäjäluonne on periytynyt jääkiekkoilijan geeneihin.

–”Hyvät opit olen saanut jo pienenä kotoa ja varsinkin kilpaurheilussa olen oppinut kilpailemaan. Ei se oma tulos parkumalla parane, vaan pitää harjoitella ja tehdä työtä sen eteen”, Juhani painottaa.

Urheilu on rehellinen mittari, siinä joko voitat tai häviät. Lopputulosta on myös kunnioitettava, sillä se on aina oikeassa.

Urheilu-uraltaan Juhani on jäänyt eniten kaipaamaan pukukoppielämää, niin ennen kuin jälkeen ottelun.

–”Se kihelmöivä jännitys, kun mestaruus ratkeaa tänä iltana. Aamulla heräät joka solullasi siihen ottelupäivään ja saavut hallille. Puhumattakaan siitä, kun se ottelu päättyy. Päättyy se sitten hyvin tai huonosti, niin sen jälkeinen riemu, tuska ja kaikki ne tunteet”, Juhani muistelee.

 

Usein harjoituksienkin jälkeen jäätiin pukuhuoneeseen viettämään aikaa pelikavereiden kanssa. Juhani näki tämän myös kehittävänä, kun ottelun aikaisia tapahtumia puitiin rennommassa ympäristössä. Siten myös usein saatiin ratkaistua mieltä vaivaavia asioita, eivätkä ne enää häirinneet pelatessa. Pelaajien keskinäistä kommunikaatiota sekä kommunikointia pelaajien sekä valmennuksen kanssa Juhani on pitänyt tärkeänä omalla pelaajaurallaan sekä myöhemmin toimiessaan itse valmentajana. Kapteenin asemassa Juhani toimi tärkeänä linkkinä pelaajien ja valmennuksen välillä, valmentajan pidennettynä kätenä pukukopissa. Rooli on haastava, sillä jokaisen pelaajan oma energia, osaaminen ja ajatukset on pystyttävä valjastamaan koko joukkueen yhteiseen käyttöön. ”Voima on siinä jengissä”, Juhani painottaa. Kapteenin rooli sopi Juhanille kuitenkin hyvin:

”Pidin siitä ja se oli minulle luontaista.”

 

Urheilu antoi Juhanille mahdollisuuden mitata itseään niin joukkuepelitaitojen, tulosten kuin sosiaalisten suhteiden suhteen.

”Urheilu on rehellinen mittari, siinä joko voitat tai häviät. Lopputulosta on myös kunnioitettava, sillä se on aina oikeassa.”

Lopputulos käydään läpi ja analysoidaan, miksi näin kävi, jonka jälkeen jatketaan työntekoa. Mikäli urheilijaksi ryhtyy, ei Juhanin mukaan koskaan saa antaa periksi.

”Vähän geeliä ja vastatuuleen", Juhani tiivistää.

Voima on siinä jengissä.