Turun Seudun Urheiluakatemiassa henkilöstömuutoksia

Turun Seudun Urheiluakatemian henkilöstössä on tapahtunut muutoksia elokuun alussa. Yläkoulutoiminnan vastaavana toiminut Patrik Pakkala on siirtynyt toiminnanjohtajan tehtävään Jarno Koivusen aloitettua työt Olympiakomiteassa.

Innolla ja mielenkiinnolla olen ottanut uudet työtehtävät vastaan. Arki on lähtenyt hyvin käyntiin, ja työyhteisössämme onkin tällä hetkellä hyvä yhdistelmä uudempaa ja kokeneempaa tekijää – huippu tyyppejä jokainen! Tällä porukalla pystymme varmasti pitämään hyviksi koetuista toimintamalleista kiinni ja kehittämään toimintaa myös eteenpäin, Patrik kommentoi.

Yläkoulun puolella viestikapula siirtyy Patrikilta Katri Lindeqvistille, joka aloittaa urheiluakatemialla yläkoulukoordinaattorina ja ottaa vastuulleen yläkoulutoiminnan seuraavan lukuvuoden ajaksi. Katri on aiemmin toiminut Suunnistusliitossa nuoriso- ja koulutuspäällikkönä.

Vastaanotto urheiluakatemialla on ollut todella lämmin ja olen innoissani aloittamassa uudessa tehtävässä. Mielenkiintoista päästä tekemään työtä tavoitteellisten nuorten urheilijoiden parissa sekä olla mukana luomassa kehitystä tukevaa arkea heidän ympärilleen. Työyhteisö on toivottanut minut lämpimästi tervetulleeksi ja uskon, että tulen viihtymään erinomaisesti tässä sporttisessa yhteisössä, Katri kertoo.